Vaikka sinua sattuu jo valmiiksi voiko olla niin että todellinen kipu tuleekin vasta jälkikäteen? Sellainen kipu josta ei pääse yli ja se on vain kestettävä. Kestää ja pitää se sisällä, piilottaa se muilta.
Mitä jos pani koko elämänsä likoon vain yhden asian takia, mutt se olikin turhaa. Pitääkö silti jatkaa elämistä?
Mitä jos ei enään tiedä kuinka elää, jos koko elämän on pannut siihen yhteen asiaan ja epäonnistunut. Miten senjälkeen kuuluu elää. Onko eläminen ilman määränpäätä elämistä vai vaan harhailua sumussa? Sumussa jonka läpi ett näe mitään, ett kuule mitään.
Pitääkö jatkaa vaikkei pystyisikään.
Onko oikein kiskoa itsensä ylös sängystä vain tajutakseen, että tämä päivä on samanlainen kuin muut: harmaa, sumuinen, etäinen.
Mutta jos kipu tulekin vasta jälkeenpäin.
Pitääkö nauttia elämästä ja elää täysillä kunnes tosiasiat iskeytyvät päin naamaa. Tajuta, että elämä ei olekkaan pelkkää prinsessasatua jossa on onnellinen loppu. Satu missä jokainen löytää onnen ja pahuus kuolee.
Mitä jos olen itse se pahuus jonka täytyy kuolla, että muut saa onnen?
Ehkä valkoinen prinssi ei olekkaan minua varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti